Aamulla otin muutaman maahanmenon, mutta en puhu maahan menoista vielä. Palaamme tuonnempana.

Päivällä lähdimme esineruutua opiskelemaan ja hakuilemaan. Sari opetti meidät kädestä pitäen esine-etsinnän saloihin. Sarin tapa opettaa onneksi on sellaista, että tällainen kokematonkin tajuaa ja lisäksi saa vielä vinkkejä siihen, mitä harjoitella. Eli Sari laittoi esineitä (Akan omia leluja ja Roosan hanskat) metsään lähelle. Kaikki kuitenkin pitkin poikin. Minä lähdin siten Akan kanssa kävelemään siksakkia pitkin poikin ja odottelimme, josko penneli reagoisi jotenkin esineisiin. Muutaman kerran Akka reagoikin ja siitä kovasti kehuimme. Mutta sanotaanko näin, että Akka ei ole mikään synnynnäinen lahjakkuus tässä lajissa ;) eli vaatii reeniä ja opetusta. Reeni esine-etsintään meillä nyt onkin semmoista, että kun Akka reagoi esineisiin, niin bileet pystyyn ja kovasti kehua ja palkkaa, että kiinnostus esineisiin nousisi niin, että esineitä etsitään myös metsästä. Eli reenit esineisiin alkaa tänä iltana ennen iltaruokaa. Katsotaan, miten tämä taito kehittyy. Oli muuten hienoa nähdä kuinka Sari & Troya ja Susanna & Taisto menivät. Nuoret koirat (Troya 1v ja Taisto 1,5v), kun kummallakin on kyseessä, niin ikään nähden menivät jo todella upeasti!

Itse hakuilu menikin mallikkaasti. Sari toimi kaikissa kolmessa piilossa maalimiehenä. Nyt en hakenut hajua ja lähettänyt, vaan nyt kun tuuli kovasti niin päästin Akan melko heti menemään maalimiehen luokse ja niin se Akka pinkoikin täysin suoraa ja humps maalimiehen luokse. Akka on kyllä todella taitava tyttö tässä lajissa :) Etevämpi kuin ohjaajansa :D On niin suunnaton ilo harrastaa koiran kanssa, jolla on motivaatiota ja halua tehdä työtä! Kolme nappisuoritusta ja autoon huiliille.

Läheisessä ratsastus maneesissa oli agility kisat, joten reenien jälkeen menimme Akan kanssa sinne. Akka on yleensä ihan aluksi ihan mahdoton. Haukkuu, hyppii, kiskoo ja vaikka mitä muuta hauskaa. Mutta, kun Akalle tekee selväksi, että ei riehuta eikä hypitä eikä hötkyillä, niin pikkuhiljaa Akka lähtee hakemaan kontaktia itsenäisesti ja rentoutuu pikkuhiljaa ja luottaa minuun, että tiedän mitä olemme tekemässä. Menimme aluksi katsomoon vain istuskelemaan ja olemaan rentoja. Rauhoittelin ja silittelin Akkaa, ettei tartte ottaa paineita. Akka alkoi rentoutua paremmin ja paremmin. Kohta otti jo hyvin kontaktin josta saikin palkkiota aina, kun kontaktin otti. Pian pääsimme jo kävelemään kentälle. Rauhallisesti Akka malttoi välillä katsellakkin paikkoja, mutta välillä meinasi intaantuminen herpaantua. Kuitenkin meni ihan hyvin, koska lopuksi Akka meni jo itsenäisesti sivulle otti kontaktin ja sai palkkaa tästä. En edes vaatinut sivulle menoa, mutta Akka päätti itse tehdä tätä :) Viksu likka, jotten sanoisi ;) Muutama kontakti otettiin ja sitten lähdimmekin rauhaisin mielin autolle ja kotiin.