Aamulla lähdettiin Akan ensimmäisiin näyttelyihin.
Paikkana siis Ylihärmä. Paikka missä näyttelyt järjestettiin oli todella ahdas. Koiria oli paikkaan nähden aivan liian paljon. Tila oli kortilla. Tilanne oli ressaava koirille, koska lepuuttamis paikkaa ei ollut ja jotkut koirat rähisivätkin siellä paljon. No Akka päätti välillä maata keskellä käytävää välittämättä ahtaudesta. Ihmiset saivatkin pomppia Akan päältä, että pääsivät ohitse. Ohitukset onnistui mukvasti, kun Akka tuli tiiviisti takanani kulkien.
Tuomarina oli Harriet Franzén, Ruotsista.
Hyvin ne meidän pennelit (Hempukka ja Akka) antoivat itseään tutkittavan. Ei mitään ongelmia.
Akka ei tajunnut, että miksi piti kehässä vain seistä paikoillaan tekemättä mitään ja päästikin muutamat haukut. Tämä lähinnä huvitti, niin yleisöä kuin myös tuomaria. Akka kun olisi niin mieluusti tehnyt jotakin muuta kuin vain seissyt paikoillaan :) Juoksi ja seisoi kuitenkin ihan ok, että tuomari sai tutkia rauhassa. Kiitos Heidille händläyksestä! Akka oli ainut juniori. Akka sai EH1 ekoista näyttelyistään plakkariin ja pari punaista nauhaa kotiin vietäväksi.

Tässä vielä Harrietin kommennti Akasta:
Keskikokoinen, erittäin hyvän tyyppinen. Feminiininen pää. Tummat silmät. Oikea purenta. Hyvät korvat, kaula ja selkä. Riittävä runko ikäisekseen. Hiukan niukat etukulmaukset. Hyvin kulmautunut takaa. Vapaat liikkeet.

(Yksi tuttava otti Akasta kehäkuvia, joten heti, kun itse saan kuvat käsiini, niin laitan myös tänne blogiin Akan ekoista näytelmistä kuvan)

Heidin luokse päästyämme huilasimme ja söimme, kunnes lähdimme agihallille.
Akka pääsi kokeilemaan agilityn saloja. Akka uteliaana tutki paikkoja ja välineitä. Putkeen Akka menikin muutaman kerran, kun vähän autettiin. Saas nähdä kokeilemmeko joskus uudelleen agiliitoa :)
Agihallilla myös mittasimme Akan korkeuden. Akka on tällä hetkellä  57,5cm korkea. Saas nähdä kasvaako neiti vielä.

Agihallilta suuntasimme samaiselle jäähallin parkkikselle kuin perjantainakin.
Nyt aloitin luoksetulolla, koska ajattelin, että agi oli sytättänyt Akkaa sen verta, että oli into päällä. Luoksetulot onnistuivatkin todella hyvin! Teimme kaksi tuloa, niin että heidi piti Akasta kiinni ja nappiin meni. Palkkasin nahkalärpällä, johon Akka hampaansa iskikin ja saimme taistella kunnolla lelusta.
Sitten autoon.
Toisessa sessiossa otin seisomisia Heidin silmän alla. Nyt palkkasin taakse heittäen namin. Tuli taas muutamia hyviä suorituksia. Kokeilin viimeisellä kerralla palkata lelulla niin, että heitän lelun Akan taakse ja tämä olikin kiva juttu. Tähän jätimme ja tätä varmasti tulemme kokeilemaan enemmän, että palkkaan lelulla taakse. Palloa suositteli Heidi.
Taas autoon.
Lopuksi otettiin yhdessä Akan ja Hempukan kanssa paikalla makuuta. Nyt kävin tiuhaa palkkaamassa Akkaa. Ihan ekeksi Akka yritti nousta, mutta meni maahan nopeasti takaisin. Muita kertoja ei yrittänyt nousta ja kävinkin aika usesti siinä vieressä palkkaamassa ja kehumassa ja Akka jatkoi hyvin makuuta. Näin siis jatkamme, koska tämä auttaa ja antaa varmuutta.
Parkkiksella oli myös hyvää häiriötä. Pyöräilijöitä, kävelijöitä, lenkillä olevia koiria ja autoja. Oli myös hyvää pauketta, kun jääkiekko kalahti kaukalon seinämään. Nämä häiriöt eivät siis pentujamme häirinnyt mitenkään. Hyvä näin.

Illalla kävimme Repan ja Köpin kanssa Heidin naapurissa moikkaamassa Köpin velipuolta. Tutustuimme näihin ihmisiin näyttelyissä, jossa näimme myös Köpin velipuolen, Rokin. Nyt he puolestaan tykkäsi nähdä Köpiä, koska eihän Köpi enää näyttelyissä käy. Velipuolella on samanlainen kohtalo kuin Köpillä eli kodinvaihtaja on myös velipuoli.  Köpi tykkäsi leikkiä  tämän perheen  4kk vanhan pennelin kanssa.  Veljekset tyytyivät moikkailemaan toisiaan  portin takaa.  Tämä ihan turvallisuus syistä, koska molemmat veljet ovat herkkiä provosoitumaan, joten vältimme konfliktin syntymisen portilla.