Täällä minä siis paiskin töitä. Vielä huominen iltavuoro ja sitten taas loppuu.
Akka on onnellisesti lomaillut ja nauttinut elämästään. Leikkinyt Köpin ja kissojen kanssa sekä tietty Pasin ja tyttöjen kanssa. Paljon ollut pihalla juossut vapaana, kaivanut, tonkinut ja kuskannut juttuja suussaan. Järsinyt luita melkoisesti ja muutenkin viettänyt koiramaisia päiviä.

Tänään päivällä Akka kulki rinnallani huoneesta huoneeseen ja katseli minua, tapitti silmiin koko aika. Tunkesi myös vessaan :)
Ajattelin, että nytkö alkaa oloneuvoksena oleminen tylsistyttää ja neiti kaipaisi jotakin muutakin touhua ja vieläpä minun kanssani.
No otin muutaman nappulan käteeni ja Akka meni heti maate ennen kuin kerkesin edes käskyä sanomaan. Näppärä likka. Otettiin siinä sitten muutama maahanmeno niin, että Akka sitä itse tarjosi. Lopuksi paikalla makuuta 30s, hyvin tämäkin. Otimme myös metallikapulaa, joka suussa pysyikin tosi hyvin irti komentoon saakka. Sivulle tuloja ja oikealle käännöksiä, jotka myös hyvin. Sisällä nämä eivät ole onnistuneet, mutta nyt onnistui. Lopuksi otimme paikalla istumista, joka hyvää myöskin. Sitten vapautukset ja lomailu jatkui :)
Ihan kiva huomata, että lomailu tekee hyvää Akalle, että alkaa jo itsekkin kaipaamaan sitä reenaamista. Tähänhän tähdätään, että reenaaminen on kivaa ja lomailun jälkeen reenaaminen on entisestään kivempaa ja töitä tehdään taas uudella innolla ja palolla!
Vielä vaan ei Akan loma loppunut vaan vielä saa huomisen olla möllötellä.

Iltaruoalla ja aamuruolla olen kyllä tehnyt paikalla istumisia. Mutta tässä meidän reenamiiset ovat olleet.