Tänään lähdettiin Niihamaahan tottistelemaan. Näin maanataisin siellä käy myös meidän hakuporukasta porukkaa, joten häiriötä oli myös.
En oikein tiennyt mitä olisin tehnyt, joten tein vähä kaikkea. Pääasia oli se, että sai kivasti häiriötä ja osasi ottaa kontaktia. Hyvin Akka toimi ei moittimista, kun ei oikein päämäärääkään ollut.
Ei tällaisia päämääräämättömiä reenejä kannata useasti tehdä.
No tein isumisia, sivulle tuloja, eteentuloja, seuraamista, maahan menoja ja oloja, paikalla istumista ja liikkeestä isumista ja liekkiä tietty :)
Lopuksi otettiin luoksetuloja. Pia piti Akkaa. Tulikin lujaa ja suoraa tykö. Palkkasin namilla. Sitten ajateltiin, että nyt siirryn palkkaamaan lelulla. No toisella kerralla sitten otin lelun esiin, mutta lelu ei sytyttänytkään. Pia kehoitti, että lähden lelun kanssa vähän pois päin, niin, että Akka joutuu tavoittelemaan lelua kunnolla. No kolmannella kerralla sitten Akka taas juoksi lujaa tyköni, minä käännyin ja vein lelua pois päin. Akkahan tarrautui leluun kiinni. Eli tässä tämä juju! Minä olen antanut liian helposti Akan voittaa lelun itselleen. Nyt vain mun täytyy antaa vastusta Akalle kunnolla ja pistää lelu liikkeeseen, niin että saalistusvietti nousee lelua kohti.
Sainkin sellaisen neuvon leikkimiseen, että leikin kahden lelun leikkiä ja koko aika joku lelu liikkeessä ja annan Akan voittaa vasta sitten, kun Akka puree kunnolla ja vastustaa kunnolla, muutoin ei lelua itselleen saa. On hyvä saada näitä neuvoja. Näin pääsee eteenpäin :) Sari kyllä kehui, että Akka on todella paljon kehittynyt (tarkoittaa tällä sitä kärsivällisyyttä) ja että meissä näkyy, että olemme tehneet töitä! Voi vitsit, ku hienoa!!! On hyvä saada tätä positiivista palautettakin, koska kyllä me vielä niin lapsen kengissä mennään ja välillä näissä ongelmissa vain pyöritään. Tämä antaa taas sitä lisä poweria eteenpäin.
Lopuksi Akka sai pikkusen peuhata Troyan kanssa.

Kotiin päästyämme oli pakko kokeilla heti tätä uutta leikkityyliä ;)
Otin nahkapatukat ja lähdin leikkimään. Akka kun ei heti saanut patukkaa itselleen, niin turhautui ja lähti tilanteesta pois. No minä en lannistunut vaan jatkoin. No taas Akka tuli luokse ja pikkusen yritti purra, en taaskaan antanut voittaa, turhautui ja taas lähti pois. No vielä jatkoin. sitten jo Akkakin oli pikkusen enemmän asiaa kohden kiinnostunut ja tulikin aikasen lujaa lelua kohden ja tarttui kiinni KUNNOLLA ja vastusti olan takaa. No annoin voittaa ja kovasti kehuin. Otin toisen lelun ja rupesin leikkimään. taas Akka pikkusen otti purua mutta lelu jäi käteeni. Mulla parempi vastus. No Akka ei luovuttanut eikä todellakaan ajatellut lähteä omille teilleen sen verta päätäväiseksi tuli, että haluaa lelun. No annoin voittaa. Tätä jatkettiin ja kivaa oli! Ei tämä ole ongelma ollenkaan. Pitää vain yrittää keretä leikkimään tätä samaista leikkiä ainakin 3 kertaa viikossa. Parasta olisi kuitenkin että päivittäin edes pari minuuttia. Nyt vain pitää ottaa se lelu kunnolla palkkaukseen mukaan ja voisin aloittaa tuosta luoksetulosta justiin. Jesh!

Ei päämääräämättömät reenit ihan turhiakaan ole ;)

Iltaruoka sessioissa ollaan tehty paikalla istumisia. Olen ajatellut, että rupean antamaan jossakin muualla tämän ilta ruoan ja lopetan vaikka juuri tuohon paikalla istumiseen tai paikalla makaamiseen ja palkkaan ruoalla. Tämä aina silloin, kun olemme jossakin muualla reenailemassa. Kotona kun tämä onnistuu tosi hyvin, joten nyt pitää liike siirtää häiriöön. Sitten pikkuhiljaa palkkausta toisen laiseksi.
Ja nyt kun maahanmenotkin on suhteellisen sujuvia niin otan ohjelmistoon kunnolla myös paikalla makuut.
Seisominen tarvitsee vielä käsimerkkiä. Pitääkin miettiä, että miten tätä nyt aloitan reenaamaan, että käsimerkki jäisi pois.

Kohta alkaa maaliskuu ja muistaakseni maaliskuussa tavesilla alkoaa BH-kurssi. Ajatella, näin se aika rientää!