Päivälenkillä käytyämme ja pihan aurattua teimme Aksun kanssa pienet kotipihatottistelut.

Aloitettiin luoksetulolla. Oli hieman vaikeaa tehdä luoksetuloja, kun ei ollut kaveria pitämässä Akkaa. No onnistui se kuitenkin. Nahkalärpäkkeellä sitten leikittiin ja naruköyden pätkällä. kaksi kertaa sain tehtyä.
Sitten seuraamista ja täyskäännöstä oikeale. Nyt ei lähtenyt paikka elämään ja palkkasinkin nopeaa käännöksen jälkeen, kun paikka oli hyvä. Tein muutaman kerran tätä ja lelula palkkasin.
Sitten namilla seisomisia. Nyt paremmin kuin viimeksi, mutta edeleen meinasi lähteä helposti liikkumaan, joten tätä pitää hinkata. Sitten maahanmenoja. Itse olin edessä ja heti kun kyynärpäät maassa, niin nami lensi vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle. Kaippa varmuuden myötä tähän nopetutta tulee. Sitten tehtiin muutama eteentulo. Namilla ohjasin ja meni muutama kerta niinkin, että käteni oli sivuilla ja kun oli oikeassa paikassa palkkasin namilla. Tämä meni hyvin. Pieni vapaa tauko ja sitten  askeleita eteen ja oikealle. Eteen askeleet hienosti, mutta oikealle, hieman hakuisessa. Loppua kohden parani. Sitten liikkeestä istumista, joka todella hyvin! Sitten vielä kokeilin seisomista... No iikkui se edelleen pikkuisen... Blääh... Nyt on seisomista treenattava urakalla!
Lopuksi leikittiin ja sisälle.

Onhan kamala sää! Tuuli on ihan myrskyisää ja todella puuskittaista ja lunta pyryttää.

Seuraavaksi taidetaankin mennä pihalle vasta ilta myöhään.

Minulla oli tänään myös neuvola aamupäivällä. Kaikki oli ihan ok. Verenpaineeni olivat ihan siinä rajoilla, mutta hyvällä puolella kuitenkin :) Onhan tässä tätä stressiä ollut ja lähinnä Köpistä (Köpin lopetuksesta), mutta toivottavasti tämä suru tästä helpottaisi ajan kanssa.
Synnytys kun lähestyy kuitenkin, niin mieltäni askarruttaa Siirin hoito. Kun me lähdemme synnyttämään, niin mistä saamme hoitajan tänne kotiin siksi ajaksi???
Eihän Siiriä voi yksin tyttöjen kanssa jättää.
No eiköhän tähän joku ratkaisu löydy. Aina olemme Pasin kanssa selvinneet asioista kuin asioista, joten emmeköhän tähänkin joku keino löydetä.
Kyllä jotkut vain voivatkin olla onnellisia siinä suhteessa, että on  sellaiset sukulaiset rinnalla, jotka  apua tarjoavat / antavat.  Meillä, kun ei sellaisia ole, vaikka kaikki vielä hengissä ovatkin.  Surullista :( Osa on kyllä työssäkäyviä, joten ymmärrämme toki sen, mutta ompa niitäkin, jotka ovat kotona päivät pitkät, mutta ovat sitten tehneet omat valintansa näin.
Etelä-Pohjalainen luonteen lujuus on joskus todella surullista. Ylpeys, kateus ja itsekkyys. Ne ovat niitä piirteitä, mitkä meidät ehkä pois lakeuksilta ajoikin emmekä pärjänneet semmoisesa ympäristössä, missä kulissit ovat tärkeämmät kuin itse ihmiset ja heidän keskinäiset vuorovaikutukset ja rakkaus. Mutta toki siellä poikkeuksiakin on. Tämä on vain minun kokemukseni minun omasta suvustani, valitettavasti :(
En häpeile olevani itsekkin Etelä-Pohjalainen ja kaikki perinteet sun muut minunkin veressäni virtaa. Mutta uskallan tunnustaa myös epäkohdat ja haluan tähän puoleen muutosta. En halua enää omille lapsilleni periyttää katkeruutta tai tunteettomuutta.
Pirkanmaa on siinä mielessä meille se oikea paikka, missä perhe menee töiden edelle. Etelä-Pohjanmaalla työt menevät perheen edelle.
Meille ei ole tärkeää se mitä muut ajattelevat, meille on tärkeää se, mitä me itse ajattelemme.

Huh, tulipahan purkaudutta tällaisestakin asiasta tänne blogiin. Näin raskaana, kun on herkillä niin moneen asiaan ja tunteet menevät laidasta laitaan. Niin sehä olisi kiva, jos olisi joku sukulainen tätä asiaa jakamassa, mutta kun ei ole, niin sille ei mitään voi. Itse aijon ja tämän vannon, että läpi elämäni olen omien tyttärieni rinnalla aina, vaikka tilanne olisi mikä.

Saan olla onnellisessa asemassa, kun minulla on niin hyvät ystävät! Niin ja tämä lauma ;) eli onnellinen saan olla :)