Hienot haku treenit.
Aiheena apujen vähennys. Tehtiin kokeilu mielessä taas suoria lähetyksiä, vaikka ei juurikaan tuullut.
6 maalimiestä, joista 1 ja 2 suorat lähetykset. Niin ja rata oli 100m. Meni todella hienosti suoraa ja lujaa maaalimiehen tykö, wau! Sitten hain hajut kolmoselta ja neloselta. Hienosti meni kolmoselle, neloselle lähetin ihan väärästä kohdasta, mutta todella hienosti Akka upposi pistolle ja tuli iloisena takaisin. Kehuin ja lähetin toisesta ja oikeasta kohtaa nyt neloselle, jonne menikin suoraa :) Mamma taas sekoilee !!!
Sitten päätettiin että vitonen ja kutonenkin laitetaan menemään valmiina. Vitoselle lähetin ja Akka lähtikin, mutta risteli eikä löytänyt, tuli takaisin ja lähetin uudelleen ja nyt lähti suoraa. JOutui tekemään töitä tuulettomuuden vuoksi, mutta kuinka ollakkaan, niin sieltä se maalimies nousi, hienosti! Kutoselle taas lähetys, jonne Akka upposi mustan salaman lailla suoraa.
Kannatti siis kokeilla ja näin tehdä. Hienosti meni!
Nyt jää hakuilu parin viikon syystauolle, joten uusi vaikea asia jää hautumaan Akan mieleen. Seuraavalla kerralla ollaan jo päätetty, että tehdään jotakin helppoa ja mukavaa vaan. Ei uutta nyt toistaiseksi.

Sitten tottikseen.
Mun pää leves ihan totaalisesti. Toisin sanottuna, mä jäädyin, kipsiinnyin, enkä juurikaan voinut tehdä mitään. Mutta yritin parhaani koota pääni. En vaatinut Akalta juurikaan mitään, kun itse olin niin kipsissä.
Meillä oli siis seuran treenit joissa oli paljon väkeä ja mä stressaannuin ihan sikana. Sanotaanko niin että vajosin niin alas, ettei alemmas enää vajota voi :( Ja kuinka epäoikeudenmukasita Akalle taas vaihteeksi, kun ohjaaja on tällainen velliperse!
Mä siis pelkäsin, että Akka ottaa ritolat ja vaikka mitkä muutkin kauhuskenaarit pyöri päässä. Anteeksi, kun olen olemassa ja näin surkeakin  fiilis oli mielessä ja päällä. Ihan pimeetä.
No mutta kaivamalla kaivoin paskojen treenien jälkeen positiiviset asiat. Positiivista oli hieno vauhti luoksetulo ja se, ettei Akka enää ole vauhdilla menossa muiden luoksetulokäskyjen tykö vaan nyt kohdisti kontaktit suurimmaksi osakseen minuun ja leikkikin kivasti.
Mutta kyllä paskojen treenien jälkeen oli huno fiilis, että miksi ihmeessä käyttäydydyin niin huonosti kuin käyttäydyin ja ajattelin, että kyllä mulla on niin paha asennevamma kuin olla ja saattaa.
Mulla on niin loistavat opettajat joiden toiminta on niin hienon näköistä, että ei mun pitäisi itseäni niihin verrata vaan oikeasti tajuta tasoni ja olla vertailematta itsenäi sellaisiin ihmisiin jotka tätä on tehnyt jo kymmeniä vuosia! Tavoitteita toki pitää olla ja tähtäin mihin pyrkiä, mutta pitää osata tajuta myös se taso ja fakta, että mun pää ei voi mitenkään olla niin kehittynyt kuin sellaisien joka oikeasti osaa. Minä en osaa. Mutta Sari ihana sanoi niin ihanan lohduttavasti, että koira on hyvä ja minä kehityskelpoinen, joten eiköhän se tästä. Kunhan vain tämä mun asennevamma häipyy pois!
Tarttis vertaistukea :) Joten kaikki asennevammaiset voitteko huikata hep minulle?
Mutta oikeasti, mä olen nyt päättänyt, että jumalauta tää paska asenne on nyt loputtava ja mun on oikeasti ryhdistäydyttävä, muuten tästä ei tule mitään. Eli nyt puhaltaa toiset tuulet ja uusi lehti käännetään NYT! Mä en enää nöyristele enkä häpeile mitään enkä ketään.
Jiihaa, tältä tullaan taistolla kohti asennevammaa vastaan. Nyt treenataan ja vain ja ainostaan itselle ilman toisiin vertaamatta! Ei ole kiirusta, mutta asenne on vaihduttava!