Ja uudessa paikassa.
Nyt meillä oli myös tottislaukku :-)
Eilen ajattelin, että tämän tottislaukun vuoksi meidän tottis ei ole onnistunut, mutta nyt kun meillä on siihen tarkoitettu lauku, niin nyt alkaa sujumaan :) heheee!

Otin aiheeksi taas hallinnan. Tämä takoittaa siis sitä, että Akan ei tarvi mun tyköä lähteä minnekään, vaan mun kanssa on kivaa.

Paikka oli siis uusi. Häiriötä oli mopo pojista ja ohikulkevista. Akka ei näistä häiriötä ottanut, joten tämän enempää en häiriöitä pohdi.

Ekassa sessiossa otin suraamista ja vasemalle käänöksiä naksulla ja kanaa palkaksi. Hyvin meni. Ainoastaan pihassa oleva lätäkkö aiheutti Akassa hämmennystä. Akka kiersi lätäkön... Outo beegi. Noh, otettiin muutama toisto lätäköstä. Kävin myös viereisellä kuraisella ja lätäkköisellä kentällä, jossa ongelmaa ei ollut. Huomattiin, että Akan sivule tulo on huono, siis perusasento mättää! Pitää kotona ottaa harjoitteluun. Lopuun otin luoksetuloja kaksi. Ekassa Marjo piti kiinni ja kokeili, että lähteekö Akka yhtään mun perän "varastaen", mutta ei lähde. Käsky pitää olla. Toisessa luoksetulossa jätin Akan istumaan ja menin itse kauas josta kutsuin. Tuli hienosti tykö, josta kissanruokaa palkaksi.
Eka sessio päättyi tennispalloilla leikkiin. Autoon.

Toisella kerralla vielä tovi seuraamista, joka ok. Sitten istumisia, jotka sekoittui sivulle tuloon. Maahanmenoja, ihan ookoot. Nyt vähä takkuaa... tai menee käskyt sekaisin. Lopetettiin hyvään istumispätkään. Taas pikkuista leikkiä ja autoon.

Treenit oli nyt kivat, kun en painostanut Akkaa mitenkään. Oli nameja ja leikkittiin kivasti pienesti. Akalla oli kivaa ja niin mullakin. Huomaan sen, etä kun itse olen vapautunut ja hyvällä fiiliksellä niin Akallakin on kivaa.

Lätäkköisissä pikoissa vaan pitää treeniä tätä tottistakin. Eihän muuten mikään alausta haittaa. Tottiksessa vaan kaikki jotenkin korostuu... Mutta eiköhän se tästä.
Oli niin kiva kuulla Marjon sanovan, että Akka tykkää tehdä mulle juttuja, että koirasta näkee, että sillä on halu tehdä mulle :) Voih, kun oli kivan kuuloista! Mä en tätä nyt vielä kirkossa kuuluta, koska tämä taisi olla eka treeni koskaan, kun tältä myös minusta tuntui. Nimittäin mä haluan, että mun ja Aksun tiimi alkaisi oikeasti pian pelittämään. Tai sanotaanko niin, että meidän tiimi olisi meidän tiimi. Siis vielä kun mä enhae mitään muuta kuin sitä, että me kaksi tullaan juttuun paikassa kuin paikassa!

Katsotaan... Nyt parin pvn tauko!