Olihan ihan hassut tokoilu treenit Liuskialassa....

Oltiin taas Marjon ja Julin kanssa sillä välin tokoilemassa, kun muksut oli harrastuksissaan. On aika tiukka aika ja kun aika on tiukka ja kaksi koiraa treenattavana, niin väistämttä tulee hermoiltua. Ei oikein kykene kunnolla keskittymään asiaan.

Nyt oli taas vaihteeksi häiriötäkin ympäristössä ja kun omakin mieli hieman haparoiva, niin tokihan treenauskin ontui Otsan rypistys

Ekassa sessiossa otin seuraamista käännöksin, jotka menikin ihan hyvin. Juoksemisessa paikka väljeni ja Akka hieman hämmentyi, josta sitten hieman vire tipahti. Olen yrittänyt pyrkiä siihen, jos koiran vire laskee, en menisi mukaan, mutta nyt jotenkin taas vaan kävi niin, että aloin hermoilla, joten loppua kohden homma vähä leves.
Leikitin Akkaa seuraamisen jälkeen hieman pehmopatukalla.
Loppuun otin eteen tuloja, jotka myös nyt vähä ontui.... Hyvästä tulosta autoon huilille.

Toisella kerralla sitten otin alkuun vähä patukalla leikkiä, jonka jälkeen otin vauhtiluoksetuloja x2 patukalla palkaten. Sitten yritin tehdä seisomisen seuraamisesta kokonaisena, mutta voi himskatti sentään, kun juuri kun Akka oli seisomisessa, niin toinen koira tuli ulkoiluttajan kanssa takaa ja homma meni pipariksi. Yritin kyllä sanoa lenkkeilijöille alkuun nätisti, että ohi vain, mutta sitten tuli kyselyä onko uros vai narttu ja eikö nyt ees vähä voisi tulla haistelemaan.... ARGH!!! Että mua raivostuttaa välillä, ku selvällä suomenkielellä ja viä nätisti pyytää ohittamaan, niin eikös sitä sitten pidä jäädä jankkaamaan asiaa!!
Noh, siinä sitten istutin Akkaa ja kontaktista palkkasin. Namia kitusiin ja jupisin samalla... Tosi hienoa!
No sitten seisomisia otin naksulla, että Akka sai niitä mulle tarjoilla vapaasti. Hyviä suorituksia tuli, joten eiköhän seisomiset hyväksi tule tämän kömmähdyksen jälkeenkin.
Mutta tulipa nähtyä, että tällainen häiritsi Akkaa.... Hmmm... Mitenköhän tätä asiaa treenaisi, että lenkkeilijöitä tulee ja menee ohi ja silti kyetään tekemään???
Idea: Mä meen jonakin päivänä jonnekki lenkkipolun varteen treenaamaan... Nauru

Mulla oli kyllä suunnitelma tälle kerralle, mutta suunnitelma ei toteutunut, monen sattuman vuoksi. Mutta se ei toisaalta haitannut koiraa, koska leikin Akan kanssa ja palkkasin onnistumisista ja Aksulla näytti olevan kyllä ihan kivaakin, joten turha ressata.

Tänään taas huomasin itsessäni sen, että meinasin hermoilla, stressata ja ahdistua ja olinkin vähällä, että jätän treenin yhteen kertaan. Toisaalta olisi pitänyt jättää siihne yhteen, mutta toisaalta taas tulipa tehtyä Päättämätön
Mutta jos on ahdistava olo, niin ei pidä treenata ollenkaan, koska se on väärin koira parkaa kohtaan! Mutta onneksi nää treenit kuiteski loppui suht ok.