Hääjuhlinnan jälkeen eiku vaan ajoissa ylös ja taas oli sovittu treenit klo: 09.00. Etelä-Pohjamaalla on kyllä erittäin erikoiset treeni ajat, jotten sanoisi..... Päättämätön 
Mentiin Riistavallille reenimän Heidin kavereitten kanssa. Nyt oli joukossa tas yksi uusi musta. Kivaa!

Alkuun otin vain kotaktia ja pientä ja lyhyttä seuraamista ja loppuun maasta ylös nousua. Heidin vinkistä kokelilin käskyä sivu ja se tuntuikin toimivan paremmin kuin istu käsky. Olisikohan se noin pienestä vain ollut kiinni??? Ja-a, sen näkee nyt sitten tulevaisuudessa.
Hienosti Akka teki, vaikka häiriönä oli liuta uusia koiria. Kokeiltiin myös täyskäännöstä oikeaan. Nyt osasin pysähtyä oikein heti käännöksen jälkeen ilman mitään sivuaskeleita. Hyvin meni ja tuntuu, että varmasti toimii Akan väljyyteen. Ollaan oppivaisia Silmänisku
Kakkos sessiolla otettiin paikallamakuu ryhmässä. Akka oli kahden uuden koiran välissä. Hienosti Akka jäi maahan, mutta kun musta neiti Siri katsahti Akkaa ja Akka jäi katsomaan Siriä, niin johan rupesi Aksua jännäämään. Todella varovasti Akka nousi paikaltaan ja hitasti alkoi tulla mua kohden. No, mä kävelin Akan tykö, otin rauhallisesti pannasta kiinni ja vein takaisin paikalleen, jonne hienosti jäikin. Nyt ei kyllä vilkuillut sivuilleen, vaan katsoi suoraa minua. Erittäin levollisesti siellä kyllä makasi. Kävin tekemässä yhden välipalkkauksen ja loppuun sai sitten kunnon palkan ja kehut! Hienosti meni. Akka parka tuli vaan epävarmaksi, kun tilanne oli hänelle uusi. Mutta hienosti mielestäni asia hoidettiin ja nyt varmasti Akka on kokemusta rikkaampi. Ei tarvi jännittää vaikka vieressä makoilisi outo tyyppi Hymy
Sitten vielä luoksepäästävyys, jonka teki Maria. Lopuksi Maria sai rauhaksiin kosketella Akkaa. Hyvin.
Kiitos paljon kaikille seurasta! Teidän kanssa oli kyllä kiva reenata Cool

Sitten me lähdettiin Mäkelään huilille.

Iltapäivällä lähdettiin Aksun kanssa uudelleen Riistavallille. Kun Lissu ja Heidi olivat kurssin saanut pidettyä, niin nyt oli sellainen tarkoitus, että Lissu kuvaa ja Heidi toimii mulle ja Akalle liikkurina.
Riistavalli oli täynnä populaa, joten mentiin lähi koulun pihaan tekemään sessiot. Ja taas Akalle outo ympäristo ja häiriönä pikkulapsia kentällä.

Sitten aloitettiin.... Lissu kuvas ja Heidi käskytti.
Ekaksi hihnassa seuraaminen L -kaavion mukaisesti. Mä en oo tainnut aikoihin seurauttaa Akkaa hihnassa. Rullasin hihnan vasempaan käteeni ja jätin löyhälle. Ihan kuin ei hihnaa olisikaan ollut. Hihi... Videolta kun katoin pätkää, niin johan mä nauroin!!! Vedet tuli silmistä, kun oli niin huvittavaa katella itteä Nauru Oikea käsi heilui ja vasen oli ku tönkkö. No oli se meno muutenki melko tönkköä ja ne täyskäänökset oikealle oli kuin hidastetusta leffasta, kun yritin itse tehdä ne oikein. Ja se juoksu!!! Voi herranjestas, ku siinä mä vasta repesinkin. Siis ku katoin, ihan siis luonnollisesta juoksusta hyvin kaukana! No mutta hienosti Akka siinä meni. Sitten seuraaminen ilman hihnaa. Ja ihan ok sekin meni. Ei siinä mitään virheitä tainnut tulla. Sitten liikkeestä maahanmeno, joka myös ihan ok. Sitten luoksetulo, joka myös ok. Tuli aavistuksen verran mun oikean jalan kohtaan eteen ja pieni hypähdys, kun edestä siirtyi sivulle. Mutta hyvin tämäkin. Sitten liikkeestä seisominen. Kun Heidi antoi käskyn, niin Akka aivasti, joten annoin käskyn vasta aivastuksen jälkeen, josta Akka ehkä otti askeleen ennen kuin pysähtyi, mutta hyvin kuitenkin siihen että kesken kaiken alkoi pärskiä!!!
Ja siinä se sitten olikin!
Hirmu bileet tämän jälkeen!!! Akka sai herkkua ja leikkiä. Ja meillä oli niin mukavaa Nauru  Ihku Akka  Pusu

Sitten takaisin Riistavallille ja hyppyä tekemään. Otettiin muutamat hypyt ja loppuun hyppy kokonaisena, joka meni hyvin, JESH!
Sitten vielä Grapan kanssa paikka makuu. Nyt oli edelleen härdelliä Riistavallilla, mutta hienosti pysyi Akka maassa koko 2min. Super! Tähän sitten oikein Super ruoka ja kehut ja lopetus!

Voi, voi, voi ku oli hienoa nähdä ja kokea, että osattiin mennä oikein. No ei meidän meno vielä mitenkään wautsille näytä. Melko sievää ja kankeaa, mutta kyllä mä uskon, että meidän meno voimistuu ja paranee ihan takuulla tästä vielä, kun saadaan varmuutta ja kokemusta. Eli treenit jatkuu kotosalla ahkerasti!

Olipa tosiaan viikonloppu! Kiitos ihan kaikille Hymy