Lähdettiin Eerikan, Roosan ja Akan kanssa epävirallisiin agilitykisoihin Pirkkalaan.
Me menimme lähinnä olemaan ja ihmettelemän maailman menoa :)
Akka olikin oikein mallikkaasti. Toki piti haukulla ilmoittaa, että olemme saapunut, mutta turha haukkuminen jäi kyllä pois. Akka nuuskutteli muutaman koirankin kanssa. Lähinnä me tulimme tänne vain ihmettelemään ja päällistelemään. Akkakin osasi välillä oikein hyvin rentoutua ja makoili aloillaan katsellen muita.
Tapasimme paikalla myös Mintun ja Jannen. Käskin heidän räplätä Akan ja tutkia hampaat. Hampaiden tutkiminen ei oikein ole kivaa Akan mielestä, mutta antaa kuitenkin tutkia. Ei se kopelointia ja räpläystä mitenkään pelkää, mutta hampaiden tutkiminen vaan tuntuu vissiin inhottavalle. Saas nähdä miten Harriet-täti saa ne tutkittua ;) Eiköhän se kuitenkin hyvin mene. Taidan turhaa panikoida. Mutta, kun ei sitä voi tietää...
Otin paikalla myös pikkaset reenit. Otimme kontaktia, seuraamista, käännöksiä, maahan menoja ja paikalla istumista. Oikein hyvin meni, kaikki sujui oikein kivasti eikä häiriö häirinnyt, hyvähyvä! Myös leikimme lärpällä kovasti.
Mutta sitten taas jatkoimme vaan oleilua kisoissa. On nimittäin hyvä myös sekin, että omistaa sellaisen koiran, joka osaisi rentoutua paikassa kuin paikassa.
Eerika ja Roosa ihailivat ja haaveilivat omasta sheltistä :) Kyllähän tytötkin kovasti Akkaa huomioivat kisoissa touhaten Akan kanssa :)
Meillä oli kyllä tosi kivaa!

Kotimatkalla poikkesimme Hervantaan. Akka ja Eerika käppäilivät jalkakäytävällä todella mallikkaasti, kun minä juorusin entisten naapureidemme kanssa. Lopuksi Akka makoili meidän naisten keskellä. Akka oli Hervannassakin oikein mallikelpoisesti :) Hyvä niin!
Eilen kyllä juuri ajattelimme hakuporukan kanssa, että kärsivällisyys taitaa tulla Norjasta näin jälkitoimituksella :) toki Akka on vieläkin aika pentumainen ja todella kakara. Mutta mikä kiire tässä nyt olisikaan. Antaa toisen kasvaa kaikessa rauhassa ja ihmetellä maailman menoja rauhassa. Tämähän ammentaa sitä tulevaisuutta.