Akan kanssa ollaan tehty ketjukaulaimen kanssa tottista. Hyvin vähän on tarvinnut pakotetta antaa, koska Akan vire ja fiilis on ollut hyvä tottista kohtaan nyt. Maanantaina tuli pieni taantuma enkä minä osannutkaan antaa pakotetta ollenkaan. Toiselle sessiolle olin itsekkin vähän ryhdikkäämpi ja heti alkuun otin homman haltuuni enkä antanut Aksulle mahdollisuutta laamailuun. No Akka ei laamaillut eikä häiriötääkään ottanut, mutta vire ei nyt kuitenkaan ollut mikään paras mitä olisin odottanut. Mutta parempaan suuntaan kuitenkin olemme menossa ja uskon ja toivon, että tästä saadaan tottikseen apua. YRitän nyt osata vain itse ohjata koiraa ja oppia säännöstelemään tottikset meille sopivaksi.
Kotosalla ollaan leikitty ja hiottu tekniikkaa namilla. Seisomia olen tehnyt puhtaasti tarjoamalla ja naksutin on käytössä jälleen.

Hakuilut sujuu entiseen malliin. Tässä ollaan hakuiltu kahteen kertaan ja viimeisin oli uudessa paikassa taas jälleen ja kovassa helteessä. On hieno huomata ettei helle ja uudet paiakt vaikuta Akkaan. Rullat edelleen tekemättä, mutta nyt jopa sain ostettua vanun rullien täytteeksi, joten jospa tällä viikolla rullat saisin tehtyä... Riippuu tietysti mikä tilanne perheessä on, että kerkeääkö äiti ompelukonetta käyttämään!

Viestitelty ei olla yhtään, joten siitä ei kommentoitavaa. Eikä jälkeäkään tallottu.

Ollaan otettu pariin kertaan esineruutua ja huoh, mikä suo sekin on. Olen huomannut, että mielikuvien avulla Akka esineet hienosti nappaa ja tuo mun luokse. Näillä siis mennään jonkun aikaa eteenpäin.

Akka on saanut myös uuden kaverin Hymy
Sarille ja Mikalle matkasi Turusta bc Kurt! Onkin melkoinen kaveri Pusu 
Pentuja nyt siis pisaa!!! Jolylla ja Kurtilla natsasi välittömästi yhteen, joten on kiva kun pennuilla on toisistaan kaverit.
Onnea Sari ja Mika uuden perheenjäsenen kanssa!

Eerika ja Joly aloitti maanantaina tavesissa tokoilut. Ja voi miten hienosti penne jo tarjoaa kontaktia. Luoksetulokin on hieno!
Meillä onneksi onkin tavesissa ihan mielettömän super hyper hyvä tokoryhmä, missä Eerika ja Joly varmasti oppii.
Kotona Eerika ja Joly touhuaa niin paljon kaikenlaista, että välillä pitää topuutella.
Joly matkustaa meidän kanssa edelleen paikasta toiseen. Oli meidän kanssa kampaamossa, kun tyttöjen hiukset leikattiin. Ei tuo kakara mitään kummaksu. Mulla meinas mennä vaan hermot, kun yritti hyökkiä lattialla oleviin irtohiuksiin, kun Eerika istui tuolilla kammattavana.
Joly ei paljoa hauku. Kissoille ja moplle kyllä hyvä haukku irtoaa Nauru
Kauppojen parkkipaikallakin Joly on tepastellut, eikä kyllä ihmettele sielläkään mitään, vaikka isot kärryt kolajaa ja liukuovet heiluu.
Eilen oltiin Sarin ja Mikan luona pentutreffeillä ja Kurt ja Joly saikin leikkiä keskenään sydämensä kyllyydestä saakka. Sarin äiti tykkäsi Jolya pitää sylivauvanaan.

Tänään sitten alkoi Eerikalla nuorten agilityleiri. Talvella ilmoitin Eerikan ja Akan leirille, mutta kun tuossa keskusteltiin asiasta niin ajateltiin, että josko Jolyn kanssa Eerika menisikin. Noh, tänään sitten mentiin koko remmi sinne kahden koiran kera. Keskusteltiin vastaavan kouluttajan kanssa aiheesta ja päädyttiin yhteistuumin siihen, että Eerika menee Jolyn kanssa. Ihan pennun mukaan. Hienosti Eerika ja Joly menikin. 29 osallistujaa ja todella reipas parivaljakko oli. Joly ei vierastanut mitään eikä ketään. Iloa ja riemua riitti. Hienosti sujui putki, puomi, kepit ja esteet oli ihan maantasalla, joten pientä tuntumaa tuli myös esteihin. A-este jäi väliin ja ohjaaja sanoikin, että seuraavalla kerralla laitetaan A-este loivaksi tai ihan kokonaan maantasalle. On olemassa myös joitain harjoituskappaleita joissa myös voi saada tuntumaa. Ei siis mitään hullua agilityä vaan ihan pennun mukaan iloista tutustumista ja yhdessä hauskaa Eerikan kanssa pitäen. Eerika välillä juotti ja sylissä rauhoitteli pikku kaveriaan.
Leiri kestää koko kesäkuun aina maanantaisin ja keskiviikkoisin 9.00-11.00. 29.6. on sitten edessä möllikisat leiriläisten kesken Nauru
Täytyy sanoa, että agility ainesta parivaljakossa on! Ja Joly oli niin innoissaan, että ihan varmasti Eerikan pitää pikkuista toppuutella tulevaisuudessa, ettei vauhti ihan hirmuiseksi pääse. Onhan kyseessä kuitenkin vielä niin pieni tirpuinen. Ja haluaahan kaikki, että pikku Joly säilyy ehjänä. Positiivisa kokemuksia asiasta ollaan hakemassa!

Nyt toivottavasti pääsen blogittamaan taas hieman aktiivisemmin..... Mutta, se jää nähtäväksi kuinka käy.

Treeni iloa ja kesän riemua kaikille!